Kasino

Maksublokki rahapelisivustoille – miten se tulee oikeasti vaikuttamaan?

0

Viimeisten vuosien aikana yhteiskunnassa on keskusteltu vakavasti rahapelaamisen rajoittamisesta ja maksublokin luomisesta ulkomaisille rahapelisivustoille. Sen uskotaan olevan vastatoimi sille, että suomalaiset ovat pelaamassa yhä kasvavissa määrin monopolin ulkopuolisilla rahapelisivustoilla, joka on suuri huolenaihe sisäministeriölle sekä sen omistuksessa olevalle Veikkaukselle.

Unsplash

Arvioiden mukaan suomalaiset häviävät vuosittain yli 300 miljoonaa euroa ulkomaisille sivustoille, mutta asiasta ei ole kuitenkaan virallista varmuutta, koska näistä rahavirroista ei pidetä virallisia kirjoja. Täten maksuesto suojelisi näiden rahojen valumista ulkomaisten yritysten käsiin.

Toinen syy blokille on se, että ongelmapelaamista pystyttäisiin tällä tavoin valvomaan ja säätelemään paremmin. Ongelma- ja riskipelaamisen ehkäiseminen ja vähentäminen ovat juuri niitä syitä, miksi Veikkauksen monopoli saa edelleen toimia EU:n erikoisluvalla. Tämä on yhtä lailla ollut kiistanalaista, koska ongelmapelaamisen ei ole osoitettu vähenevän kovin merkittävästi vuosikymmenen aikana.

Maksublokin vaikutuksista vielä hatara käsitys

Maksublokin yksityiskohdista on vain vähän tietoa tällä hetkellä. Se tullaan asettamaan suomalaisten pankkien ulkomaan siirtoihin siten, ettei suomalainen tilinhaltija voisi lähettää rahaa ulkomaisen rahapeliyrityksen tilille. Sama pätee myös toisin päin, ettei nostoja voisi tehdä takaisin rahapeliyrityksestä suomalaiselle pankkitilille.

Suurin haaste tässä tulee olemaan se, että miten ulkomaiset rahapeliyritykset tullaan määrittelemään ilman tavallisen verkkokauppaostosten häiriintymistä. Sekä ennen kaikkea se, vaikuttaako maksublokki normaaleihin kuluttajan oikeuksiin. Kuitenkin rahapelisivustot toimivat EU:n alueella lisenssillä eli kyseessä on laillistettu toiminto.

Yksilönvapauden kannalta tämä on erittäin kiistanalaista ja lisäksi EU:n vapaan kaupan periaatteelle. Hallituksen esityksessä on tullut myös ilmi se, ettei maksublokilla varmasti pystytä blokkaamaan kaikkia rahansiirtoja, ja että sen suurin tavoite onkin hankaloittaa ulkomaisilla sivustoilla pelaamista.

Yksityiskohtien uskotaan selviävän vielä ajan kanssa ja etenkin uuden lakimuutoksen julkaisun aikoihin, koska muutosesitystä vasta valmistellaan ja uuden lain uskotaan astuvan voimaan vuoden 2022 aikana.

Ulkomaiset rahapelisivustot kokevat jo nyt estoja

Monopolista johtuen ulkomaiset rahapeliyritykset eivät voi järjestää rahapelitoimintoa Suomen rajojen sisällä. He eivät voi myöskään mainostaa toimintaansa Suomen sisällä tai markkinoida itseään esimerkiksi ollen urheilujoukkueiden sponsoreina, joka taasen on hyvin yleistä ulkomailla. Jopa toinen kotimainen rahapeliyritys, Paf, on sponsoroinut jalkapallojoukkuetta.

Ulkomaisten rahapeliyritysten toiminta on siis hyvin rajoitettua Suomen rajojen sisällä ja Veikkauksen mielestä kyseiset sivustot ovat jopa laittomia. Se taasen ei ole totta, koska sivustot toimivat aina lisensoituina ja lisenssi tarkoittaa samalla sitä, että se on saanut luvan toiminnalleen jonkun maan peliviranomaiselta.

Hyvin usein kyseessä ovat Euroopassa Maltan ja Viron peliviranomaiset sekä EU:n ulkopuolisista maista eniten lisenssejä myöntää Curacao. Vaikka Suomen lakiin on merkitty monopoli, se ei kuitenkaan tarkoita sitä, etteikö ulkomaiset yritykset ole myös etsineet porsaanreikiä siitä.

Varsinkin mainostuksen suhteen maakohtaiset kiellot ovat tänä päivänä melkeinpä mahdottomuus, koska ihmiset käyttävät internetiä ja sosiaalista mediaa. Täten nettimainonta ja somemainonta ovat kansainvälisten tahojen hallinnassa.

Suomesta ei ole tällä hetkellä estoa kyseiselle markkinoinnille tai edes rahapelisivustoille pääsylle, joka on taasen tuttua niistä maista, jotka rajoittavat rahapelaamista vielä voimakkaammin, kuten Turkki. Ainoa keino välttyä rahapelien mainonnalta on ladata mainostenesto-sovellus.

Maksublokkikin pystytään kiertämään helposti

Hienot suunnitelmat maksublokista ja rahojen valumisesta ulkomaille ei ole kuitenkaan kovin pomminvarma, koska tuleva rajoitus pystytään myös kiertämään helposti, etenkin heidän taholtaan, jotka ovat pelanneet kasinoilla jo pitkään.

Unsplash

He voivat yksinkertaisesti valita kasinon maksuvälineiden joukosta jonkun toisen vaihtoehdon. Niitä ovat muun muassa tunnetut nettilompakot, kryptovaluutat, mobiilimaksut ja Paysafecard-prepaidkortti. Jotkut näistä maksutavoista ovat lisäksi täysin anonyymejä, joka taasen parantaa pelaamisen turvallisuutta.

Mahdollinen esto tulee kuitenkin osumaan eniten nykyään trendinä oleviin kasinoihin ilman rekisteröitymistä, joiden koko toimintaidea perustuu verkkopankkitunnuksilla tehtäviin pankkisiirtoihin. Trustlyn välityksellä tehtävät rahansiirrot tultaisiin myöhemmin estämään, joka tarkoittaa suoraan sitä, että myös pikakasinot joutuvat muuntautumaan.

Täten tulevaisuudessa tullaan palaamaan takaisin perinteisiin nettikasinoihin ja niiden asiointitapaan, joka merkitsee lomakkeiden täyttämistä ja tilin vahvistamista. Samalla esimerkiksi kryptovaluuttojen käyttäjämäärät tulee nousemaan pelaajien keskuudessa ja yhä useampi kasino tulee niitä hyväksymään.

Etenkin bitcoin, ethereum ja litecoin ovat nykyään kaikkein suosituimpia, mutta kurssien mukaan joukkoon voidaan lisätä myös muita vaihtoehtoja. Luottokorttien käyttömahdollisuus on vielä avoin, koska ne ovat pankkien myöntämiä ja niiden maksut lähtevät aina pankkitililtä.

Ulkomaisia kasinoita on mahdotonta estää

Jotta pelaaminen ulkomaisilla kasinoilla voitaisiin päättää lopullisesti, tulisi ne kaikki sulkea. Nykymaailmassa rajoitukset ja estot eivät enää estä mitään, ne vain tarkoittavat mahdollisesti pientä lisätyötä silloin tällöin pelaavalle arkipelaajalle. Enemmän pelaaviin taasen tämä muutos ei tule vaikuttamaan ollenkaan.

Nykyajan peliyritykset ovat jättimäisiä konserneja, jotka ovat listautuneet pörssiin ja niiden taustalla pyörii hurjat summat rahaa. Se tarkoittaa sitä, että myös sivustot pystytään helposti muuttamaan sellaiseen muotoon, että mitkään estot eivät niihin vaikuta. Niiden tai sitten ohjelmistovalmistajien työntekijöiden joukossa on ihmisiä, jotka osaavat luovasti löytää keinoja kiertää kaikki kiellot .

 

 

Megan Lee

Mitkä ovat parhaat nettikasinot suomalaisille vuonna 2021?

Previous article

Mitä eri maksutapoja netissä voi nykyään käyttää?

Next article

You may also like

Comments

Comments are closed.

More in Kasino